FANDOM


Zombi.png

Taiteilijan näkemys zombista

Zombi on voodoouskontoon yhdistetty olento. Voodoon mukaan kuollut henkilö voidaan herättää eloon, jonka jälkeen hän jää rituaalin suorittaneen alaisuuteen. Yhtään "oikeaa" zombia ei ole päästy tutkimaan.

Mahdollisten zombien on väitetty myös kärsivän mielenterveyden häiriöistä, kuten katatonisesta skitsofreniasta, joka on tulkittu paluuksi haudan takaa.

Haiti Muokkaa

Vuonna 1980 mies ilmestyi haitilaiseen kylään, ja väitti olevansa Clairvius Narcisse, joka oli kuollut haitilaisessa sairaalassa toukokuun toisena päivänä vuonna 1962. Narcisse kertoi olleensa tajuissaan mutta halvaantunut oletetun kuolemansa aikana, hän oli jopa nähnyt tohtorin peittävän kasvonsa lakanalla. Narcisse väitti, että bokor (noita) oli herättänyt hänet henkiin ja tehnyt hänestä zombin.

Sairaala oli dokumentoinut Narcissen sairauden ja kuoleman. Tiedemiehet pitivät häntä siksi mahdollisena todisteena haitilaisista zombeista. Narcissen tapaus oli lähtölaukaus 1980-luvun zombitutkimukselle, jolloin antropologi Wade Davis matkusti Haitille tutkiakseen mikä voisi aiheuttaa zombien kaltaisen tilan.

Wade Davis väitti 1980-luvulla Haitilla tekemiensä tutkimusten perusteella, että kuoleman kaltainen tila saatiin aikaan pallokalan myrkyllä, ja hallusinogeeneillä pidettiin henkilö tahdottomassa tilassa. Davisin tutkimuksiin on suhtauduttu laajalla epäilyllä, ja häntä on syytetty suoranaisesta huijauksesta.

Haitissa säädettiin vuonna 1835 laki, joka kielsi zombiksi muuttamisen. Haitin rikoslain artiklan 236 mukaan kuolemaanjohtamattomien mutta pitkiä horrostiloja aiheuttavien aineiden hallussapito rinnastettiin murhan yritykseen. Jos aine aiheutti ihmisen näennäisen kuolemisen ja hautaamisen, teko luokiteltiin murhaksi.

PopulaarikulttuurissaMuokkaa

Populaarikulttuurissa zombi on henkiin herätetty ruumis, joka ei muista mitään, on yleensä hyvin kömpelö ja jonka ainoa tehtävä on syödä kaikki elävä mikä sen eteen sattuu. Usein zombit himoitsevat aivoja, mutta sille ei ole mytologista pohjaa. Eräs legendaarisimmista zombielokuvista on George A. Romeron pienellä budjetilla tekemä Elävien kuolleiden yö sekä sen jatko-osat.

Videopeli- ja elokuvateollisuudessa zombit ovat suosittuja massahirviöitä, jotka hyökkäävät aina ryhmässä tai suurissa laumoissa. Esimerkkinä Resident Evil -pelit ja niiden pohjalta tehdyt elokuvat.

Zombit herättää henkiin usein joko voodoo-pappi, avaruussäteily ja joskus harvoissa tapauksissa jokin keinotekoinen kemikaali tai virus. Zombin voi tappaa ainoastaan joko tuhoamalla sen aivot, tappamalla sen herättäjän tai katkaisemalla selkärangan. Tarun mukaan zombin voi vapauttaa kirouksesta, jos sen huulet koskettavat suolaa.

Zombit fantasiassa Muokkaa

Rooli- ja miniatyyripeleissä zombit palvelevat usein epäkuolleiden armeijoiden sotilaina luurankojen kanssa. Yleisesti fantasiakirjallisuudessa zombi nostetaan kuolleista loitsun avulla. Tämä voidaan myös toteuttaa usealle ruumiille kerralla. Perinteisissä rooli- ja miniatyyripeleissä zombit, kuten muutkin vähäisemmät epäkuolleet, ovat usein persoonattomia eivätkä kykene oppimaan kuin korkeintaan yrityksen ja erehdyksen kautta. Zombilordeja saattaa myös ajoittain nousta haudoistaan nostattaamaan kauhistuttavia armeijoita valloittamaan maata.

Katso myös Muokkaa

Aiheesta muualla Muokkaa

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki