FANDOM


Uno Remitz (1901-2006) on Kristianstadissa Ruotsissa syntynyt psykologi, joka toimi Sällskapet för psykisk forskning -yhdistyksen puheenjohtajana 1948-1953 ja veti seurassa toiminutta hypnoosin tutkimusryhmää. Hänen aloitteestaan seuran sääntöihin merkittiin myöskin pyrkimys saada Suomeen parapsykologian professuuri. Hän oli suomalaisen hypnoositutkimuksen pioneeri opiskeltuaan aihetta Lundin yliopiston hypnologin ja parapsykologin John Björkhemin opastuksella. ja toimi Helsingin yliopiston hypnoosiasiantuntijana 1950-luvulla professori Kai von Fieandtin alaisuudessa.

Hän veti jo 1940-luvulla Sällskapet för psykisk forskningin hypnoosin tutkimusryhmää, jossa hän veti tunnonsiirtokokeita. Näitä kokeita käsiteltiin hänen vuonna 1948 julkaisemassaan lyhytfilmissä, jossa todettiin aiheen vaativan lisää tieteellistä tutkimusta.[1] Hänen saatuaan käyttöönsä huoneen Helsingin yliopistolta, hän perusti sinne hypnoosin tutkimuskeskuksen jossa hän jatkoi näitä tutkimuksia yli kolmen vuoden ajan yhteistyössä von Fieandtin kanssa, aina vuoteen 1957 saakka. Remitzin mielestä tulokset olivat positiivisia kun taas von Fieandt piti tutkimuksia vielä liian keskeneräisinä varmojen johtopäätösten tekemiseen. [2]

Eräässä kokeessa assistenttina toimineen Johan von Wrightin mukaan koehenkilö oli saattanut aistia sen laitteen äänen, joka rekisteröi neulanpistot vesilasiin viereisessä huoneessa ja kun laite äänieristettiin, von Wrightin mielestä positiivisia tuloksia ei tuolloin enää saatu. Uno Remitz kuitenkin toteaa loppupäätelminään vuonna 1957, että koeasetelmaa oli hiottu tutkimuksen aikana siinä määrin, että häiritsevät muuttuvat olivat pudonneet pois pelistä. Kuvaan oli tullut toistaiseksi tuntematon parapsykologinen tekijä.[3]

Keväällä 1957 järjestettyjä tunnonsiirtokokeita Von Fieandt kuvasi vuonna 1993 seuraavasti:

"Tarkoituksena oli elektrodisella mittalaitteella rekisteröidä koehenkilön vähäisimmät, silmin havaitsemattomat liikeimpulsit siitä hänen käsivarrestaan, jota kokeenjohtaja anestesia- ja hyperestesiasugestioiden aikana neulalla ärsyttää. Teknikkana palveli itävaltalaisen psykologian professori H. Rohracherin kehittämä "värinän vastaanotin", käsivarrelle kevyesti asetettava reseptori eli anturi, joka välittää koehenkilön tonusvaihtelut tavalliseen EEG-piirturiin.

Säilynyt alkuperäinen koesuunnitelma sisälsi neljä osaa. Osissa I-II tapahtui kullakin koehenkilöllä perusvaiheiden rekisteröinti ennen hypnoosia ja hypnoosin aikana. Suunnitelman osissa III-IV tilanne jatkui ns. aistimuksen siirtokokeina. Neulanpisto suuntautuikin nyt vesilasiin, ohjelman mukaan useissa paranormaaleissa tilanteissa.

Ohjelma oli ilmoitettu demonstraation luontoiseksi kesällä 1957 tapahuvassa kansainvälisessä psykologikongressissa Brysselissä. Tämä edellytti elokuvausta kaitaflmille, jota myötäili samanaikaisesti hypnoottisesti suggeroivan Uno Remitzin englanninkielinen ääni. Yliopiston normaalin kevätlukukauden 1957 aikana toteutetut kokeet vaativat runsaasti valmisteluja ja aikaa, niin että Fienandtin kongressimatkaa varten ehdittiin filmata vain osat I-II, jotka hän myös esitti symposiossa. Osista III-IV ehdittiin tehdä vain esikokeita."[4]

Saatuaan mielestään positiivisia tuloksia tunnonsiirtokokeista, Remitz otti päämääräkseen perustaa Helsingin yliopiston hypnoosikeskuksen yhteyteen parapsykologian laboratorio, mutta ajatus ei koskaan toteunut sillä rahoitusta tutkimusten jatkamiseen ei saatu Kordelinin säätiöltä. Professori Von Fieandt ei hänkään asettunut tutkimusten jatkamisen tueksi, vaikka sitä sympatisoikin, sillä hän oli saanut arvostelua osallisuudestaan parapsykologisissa ja halusi keskittyä perinteisen psykologian kehittämiseen asettumatta alttiiksi tällaiselle arvostelulle. Lisäksi von Fieandt poistui joksikin aikaa Yhdysvaltoihin ja hänen palattuaan 1958 vanha tutkimuslaitteisto oli purettu, ja sen tilalle olisi pitänyt hankkia modernimpaa laitteistoa mihin ei löytynyt ymmärrystä välinemäärärahoista päättäviltä tahoilta.[2] Aiemmin yliopiston rehtorina oli toiminut Erik Lönnroth[5], joka oli itsekin myötämielinen parapsykologialle omakohtaisten kokemustensa takia.[6]

Sittemmin kokeita tunnonsiirron parissa jatkoi Jarl Fahler yliopiston ulkopuolella. Hänen kokeissaan koehenkilön "tunto" siirrettiin erilaisiin fyysisiin esineisiin ja koehenkilössä syntyi erilaisia tuntemuksia riippuen siitä, miten näitä koekappaleita käsiteltiin. Jos omenaa hierottiin, hän tunti mielihyvää ja hän koki kipua kun vesilasia tai hedelmää pistettiin. Fahler raportoi saaneensa kokeista niin ikään positiivisia tuloksia vaikka kaikki virhelähteet oli poissuljettu. [7]

Lähteet Muokkaa

  1. Remitz, Uno (1948): Hypnoosia. Suomi-Filmi. Suomen elokuva-arkisto: SL-5993.
  2. 2,0 2,1 Aho, Jouko: Parapsykologit; ulkopuolisen näkemys poikkeavan tieteen suomalaiseen historiaan. SHS 1993
  3. Aho, Jouko: Parapsykologit; ulkopuolisen näkemys poikkeavan tieteen suomalaiseen historiaan. SHS 1993. s. 120
  4. Aho, Jouko: Parapsykologit; ulkopuolisen näkemys poikkeavan tieteen suomalaiseen historiaan. SHS 1993. ss. 118-119
  5. Ks. Erik Lönnroth wikipediassa
  6. Jani Lassilan haastatteluarkistot
  7. Fahler, Jarl: Hypnoosi. Tammi 1968.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki