FANDOM


Skientologia (engl. scientology, latinan verbistä scire 'tietää, ymmärtää' ja kreikan kielen sanasta logos 'oppi' – siis "tietämisen oppi") on uskomusten ja oppien järjestelmä. Skientologian perusti yhdysvaltalainen tieteiskirjailija L. Ron Hubbard 1950-luvulla. Skientologian oppien näkyvin harjoittaja ja sen tavaramerkkien yksinoikeudellinen käyttäjä on yhdysvaltalainen Church of Scientology (suom. skientologiakirkko). Kirkon oman virallisen määritelmän mukaan skientologia on "sovellettu uskonnollinen filosofia". Skientologien maailmanlaajuisesta lukumäärästä ei ole varmuutta, eikä skientologiakirkko pidä lukua jäsenmäärästään. Tuorein tieto Yhdysvalloista on vuodelta 2001, ja sen mukaan itsensä skientologiksi laskee 55 000 amerikkalaista. Skientologiakirkko ei vaadi jäseniään eroamaan uskonnollisista yhdyskunnista, sillä skientologia on kirkon mukaan yhteensopiva kaikkien uskontojen kanssa. Skientologiakirkko on anonut Suomessa rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan asemaa, mutta sitä ei ole myönnetty. Suomen Scientologia-yhdistys ry perustettiin 1980 ja rekisteröitiin 3. maaliskuuta 1983. Jäseniä on 83 (2008). Skientologiaa ovat tuoneet esiin siihen uskovat julkisuuden henkilöt, kuten näyttelijät Tom Cruise, John Travolta, Juliette Lewis, Bart Simpsonin ääni Nancy Cartwright, laulaja-ääninäyttelijä Isaac Hayes ja jazzpianisti Chick Corea.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki