FANDOM


Kummitus, aave tai haamu on uskomuksissa kuolleen ihmisen tai eläimen sielu, joka kulkee elävien maailmassa, usein samoilla paikoilla kuin eläessään. Tätä elävien maailmaan jäämistä kutsutaan kummitteluksi. Kummittelevien sielujen väitetään usein yrittävän saattaa loppuun jotain tehtävää, joka jäi elämässä tekemättä, tai kärsivän rangaistusta pahoista teoistaan. Kummitusten katsotaan usein olevan jonkinlaisessa välitilassa, kuolleina, mutta kykenemättöminä siirtymään esimerkiksi Helvettiin tai taivaaseen. Kummitustarinoita löytyy ympäri maailmaa.

Piirteitä Muokkaa

Kummittelun katsotaan liittyvän lähes aina johonkin paikkaan, jossa kummitus on ollut eläessään. Joskus harvemmin kummituksen myös väitetään seuraavan elossa olevia sukulaisiaan.

Haamut kuvataan usein läpinäkyvinä, varjomaisina, sumumaisina tai luurankoina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan ektoplasmaa.

Sen lisäksi että ihmiset kummittelevat, kerrotaan eläimien ja jopa esineiden ja asioiden kummittelevan. On esimerkiksi varsin paljon tarinoita kummitustaloista ja -laivoista miehistöineen. Kummitustaloksi sanotaan sekä rakennusta, jossa on kummituksia että rakennusta, joka itse kummittelee. Tarinan mukaan eräästä linnasta puretun lattian sanottiin joskus näkyvän katonrajassa, jossa se ennen oli sijainnut. Kuuluisin esimerkki kummituslaivasta lienee Lentävä Hollantilainen.

Kummituksiin kohdistuu niihin uskovissa kansoissa ja yksilöissä pelkoa. On myös tarinoita kummituksista, jotka ovat varoittaneet ihmistä tai pelastaneet ihmisen, ja jotka eivät vahingoita ihmisiä. Monia aaveisiin liittyviä kauhuelokuviakin on tehty.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki