Paranormaali Wiki
Advertisement

Tällä termillä viitataan niihin aisteihin tai mekanismeihin, joilla aivot (tai muu mielen toimintaa ylläpitävä asia) pystyvät suorittamaan yliaistillista havainnointia tai vastaanottamaan yliaistillisesti saapuvaa tietoa. Käsite ei ota kantaa siihen, syötetäänkö tieto vastaanottajan mieleen jonkun ulkopuolisen toimijan (esimerkiksi henkimaailman, avaruusolentojen tai Jumalan) vaikutuksesta vai sisältääkö mieli jonkin mekanismin, jolla se pystyy itsenäisesti suorittamaan yliaistillista havainnointia (eli niin sanottu kuudes aisti).

Tästä puhuttaessa viitataan siis kognition siihen väitettyyn olemuspuoleen, joka hyödyntää toistaiseksi tuntemattomia toimintamekanismeja vastaanottaakseen tietoa ympäröivästä (silminnähtävästä tai näkymättömästä) todellisuudesta. Anomaalisen kognition käsitettä on käytetty kuvaamaan myöskin yleisemmin mahdollista tietoisuudessa sijaitsevaa anomaliaa, joka voisi selittää parapsykologiset ilmiöt – näin käytettynä se tarkoittaa pitkälti samaa kuin psi, vaikka psi voikin toisaalta sijaita myös jossakin muualla kuin oletetun kohteen mielessä ja ehkä myös tutkimuksen saavuttamattomissa.

Anomaalisen kognition käsite ei myöskään välttämättä edellytä, että sen kuvaamat kognitiiviset prosessit olisivat paranormaaleja. Ne voivat olla anomaalisia edellyttämättä kuitenkaan paranormaalien ilmiöiden olemassaoloa. Käsitteen on parapsykologian käyttöön luonut Science Applications International Corporation (SAIC) kuvaamaan telepatian, selvänäön, ennaltatietämisen ja kaukokatselun kaltaisten ilmiöiden tutkittavissa olevia mielen prosesseja. SAIC näkee, että termi on neutraalimpi ja tieteellisempi kuin aiempi hieman laajempi ja selkiytymättömämpi yliaistillisen havaitsemisen käsite. Vastaavasti myöskin psykokineettisille ilmiöille on luotu käsite anomaalinen perturbaatio.

Katso myös[]

  • Anomalia
  • Eläin PSI
  • Etiäinen
  • Kanavointi
  • Kasvien PSI
  • Kokeellinen parapsykologia
  • Paranormaali
  • Prekognitio
  • Retrokognitio
  • Selvänäkö
  • Spontaanitapaus
Advertisement